lauantai, 5. kesäkuuta 2010

Kalevan Kisojen 2014 organisoituminen

Kalevan Kisojen 2014 järjestelyt ovat hyvässä käynnissä. Kuopion Sisu - Veikkojen hakutomikunnan työ on nyt lopullisesti päättymässä. Työ alkoi syyskuussa 2009. Ensimmäisenä hakutoimikunta käynnisti neuvottelut Kuopion kaupungin kanssa. Kaupungivaltuusto teki 14.12.2009 tarvittavat päätökset, jotta seuralla yleensäkään oli realistiset mahdollisuudet hakea kisoja. Tätä edelsi jo Suomen Urheiluliiton olosuhdepäällikö Mika Muukan, hakutoimikunnan ja Kuopion kaupungin edustajien kenttäkatselmus Vänärillä. Kenttäkatselmuksen perusteella kaupunki ja hakutoimikunta kykeni hahmottamaan tarvittavat parannustyöt Vänärille. Työ eteni hyvässä hengessä. 15.12.2009 seura järjesti tiedotustilaisuuden, jossa kerrottiin lopullisesti hausta. Kalevan Kisat 2014 sai jo tässä vaiheessa runsaasti julkisuutta valtakunnallisesti.

Tammikuussa 2010 hakutoimikunta työsti, seuran toiminnanjohtaja Paula Sirkan toimiessa operatiivisena toimijana, hakuasiakirjoja. Hakuasiakirjat saatiin valmiiksi hyvissä ajoin ennen hakuajan umpeutumista.

Helmikuussa hakuasiakirjat toimitettiin Suomen Urheiluliittoon. Jännitys oli käsinkosketeltavissa seuran toimijoiden keskuudessa.

Maaliskuun 27. päivänä 2010 Suomen Urheiluliiton liittovaltuusto myönsi kisat Kuopiolle. Samana päivänä kisojen myöntämisestä uutisoitiin laajasti mediassa. Myönteinen päätös otettiin suurella ilolla vastaan seuran piirissä.

Kevään 2010 aikana hakutoimikunta on vaiheittain koonnut järjestelytoimikuntaa. Kisojen pääsihteeriksi on valittu Kuopion Sisu-Veikkojen toiminnanjohtaja Paula Sirkka. Pääsihteerin esityksestä Sisu - Veikkojen johtokunta tulee nimeämään mm. järjestelytoimikunnan puheenjohtajan, talousvastaavan, markkinointivastaavan, kilpailujen johtajan, kilpailupäällikön, teknisen johtajan sekä sidosryhmien edustajia maanantaina 14. päivänä kesäkuuta.

Hakutoimikunta jää 14.6.2010 historiaan, kuten tulee jäämään vuoden 2014 Kalevan Kisat Kuopiossa. Niistä on rakentumassa kaikkien aikojen Kalevan Kisat.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti